Elämässä menee jaksoja/lukuja/kausia sekä perätysten että moniakin samanaikaisesti limittäin. Niitä ovat esim asuinpaikat, työpaikat ja keikat, lomat ja matkat, koulut ja koulutukset, ihmiset ja ihmissuhteet. Sellainen jakson päättymis olo on nyt kun jäin yksin katsomaan ikkunasta kun auto lähti Sonttalan pihasta. Siinä menivät Farmerin kyytimänä Roobe1 ja Hemmo. Roobe1 oli työtoveri 5kk ja ja kun tässä myös asutaan saman katon alla niin yhteiseloa tulee tavanomaista tiiviimmin. Rooben kanssa välillä meni erinomaisesti, toisinaan tökki, niin kuin kyllä tavallista ja yleistä kaikessa ihmisten yhteiselossa  tuppaa olemaan. Hemmon kanssa ehti tökkiä vähemmän, vain kerran, liittyi siihen kun yhdellä lehmällä tökki lähteä navetasta ulos. Hemmo toi paljon uutta tietotaitoa Sonttalaan, muunmuassa opetti Roobelle sonnanajon kikkoja  ja meikkikselle uusia lypsyaseman hallinnan kikkoja.

Tässä onkin ollut mulla työtovereina ja helppereinä pääasiassa äijiä aika pitkään ja oon ollut porukan mimmi. Sekin loppuu nyt kun Farmeri palaa illalla kesätytön kanssa. Blondi Suomesta. Tiedossa talon tavoille ja hommiin opettamista.

Pari päivää sitten palasin Laikkurista lampuroimasta. Sekin oli jakso. Yöt lampolassa, aamuisin nukkumaan. Useimmat yöt Jarrun kanssa. Jarru on nuori nainen joka vakaasti aikoo lampuriksi, jatkaa tilaa. Muutaman yön oli työparina tyyppi jonka kanssa synkkaa huonosti. Viime vuotisen perusteella etukäteen jo mietitytti miten meillä mahtaa mennä. Meni yllättävän hyvinkin. Kaikista ei pysty pitämään, mutta erittäin hyvä jos siitä huolimatta pystyy tulemaan toimeen ja työ saadaan tehtyä. Sitä kuitenkin kummastelin kun tyyppi sekoitteli karitsoille korvikejauheesta juomaa vaikka meitin oli käsketty antaa naapurista saatua lehmän neljännen lypsykerran maitoa, kuulema kun oli kuullut että se on liian vahvaa karitsoille. Utelin että keneltä oli kuullut. Ei muistanut, mutta JOLTAIN. Viimeisen vuoromme päätteeksi tyyppi julisti äänekkäästi ettei usko mihinkään eikä Jumalaan ja vihaa uskontoja ja vieläpä ihan myös juu selitti Jumalan. Sitä en muistakaan ennen kuulleeni kenenkään ryhtyvän selittämään. Ei ole Jumala todistettavissa eikä mielestäni myöskään selitettävissä. Ois pitänyt vetäytyä moisesta keskustelusta heti alkuunsa.  "Puhu totuudestasi hiljaa ja selkeästi" on erinomainen ohje. Minäkin siinä lankesin kälkättämään liiaksi uskomuksistani. Tuli vaan mieleen että uskomiselta ei taida voida välttyä, voi vain valita mihin uskoo, tämäkin tyyppi oli juuri osoittanut uskovansa vakaumuksellisesti omiin kuuloluuloihinsa, kun JONKUN, jota ei edes muista, sanomisia luulisi olevan varaa olla uskomatta jopa ennen kuin Jumalan olemassa oloa samoin kuin ennen JOKUA luulisi voivan uskoa ja toimia sen mukaisesti mitä sanoo elämän pituisen kokemuksen ja ties monennenko polven lampuri ja lampaiden omistaja, joka aivan ilmiselvästi ja todistettavasti on olemassakin.

Mainiota muuten on Laikkurin väki. Huumorilla höystetään hommia. Mukava meininki. 

Kesken karitsointijakson iski ilman ilmeistä syytä kauhia ikävä päästä käymään Sonttalassa. Antoivat mennä. Se on kolme tuntia suuntaansa ajoa ja oli reilun vuorokauden reissu lähdöstä paluuseen. Halin koiran, kävelin laitumilla nautojen kanssa, tein äijille ruokaa kun ne katsoi Kanada-Suomi lätkämatsia, lätkästä en välitä mutta äijien lätkän katsomista oli hauska kattoa, ohjeistin äijiä Farmerin pyynnöstä kun valitti ettei ne ole tekemässä niinkuin Farmeri haluaa, kyseessä oli vasikkalan sisustus, siihen tuli sitten perässä Farmerikin ja nyt oli pojat paremmin kuulolla, semmoinen hauska pieni jutska oli siinä kun Farmeri sanoi "tulkaas pojat tänne", minä jäin hieman ymmälläni paikoilleni epäröimään että olikohan minun osuus tässä jo sitten ohi? Mutta Farmeri kääntyi ja sanoi "sinä kanssa, sinä oot kanssa poika" pikku juttu ja pieni ohi menevä hetki mutta tuntuipa kivalle. Ei siksi että mulla olis mitään mimminä olemista vastaan. Ikävä oli helpottanut ja ajoin iloisena takaisin Laikkuriin.

Erityinen päivä Laikkurissa oli se kun uskoivat huomaani koko heela paikan ja lähtivät juhlimaan kolmosten koulunpäättäjäisiä. Minä katsoin lampaille, kanoille, koirille, kissalle ruokaa ja vettä. Väki tuli yöllä takaisin ja olivat iloisia hyvästä päivästä. Hyvä päivä oli minullakin. Varsinkin minkkikoiran kanssa rannalla kirmaaminen.

Mutta nyt olen ylittänyt itselleni asettaman kirjoitus ajan. Pesukone on pyörinyt, pyykit pitää ripustaa ja navetalle jäi vielä tekemistä.

 

Ja nyt on on mennyt päiviä kolme. Opettanut Blondia. Blondi on kiva ja hyvällä asenteella liikkeellä mutta rutiinia työhön ei ole ja opettaminen pitää aika lailla alkeista aloittaa. Tänä menneenä päivänä näin sinitukkaisen miehen. Olin vaihtamassa maitosuodatinta kun näin. Kysyi Farmeria. Mies on iso ja jotain 70v ehkä. Olin vähällä kysyä mitä päälle on tapahtunut mutta en sitten kuitenkaan. Saa olla pää sininen jos haluaa eikä kuulu mulle.

 

Ja nyt on taas mennyt päiviä. Blondi on kiva mutta kiva ei riitä. Pitäisi pystyä ja pärjätä maatilan pyörityksessä.  Ikävältä tuntuu kun tuntuu että tässä on Blondille liikaa.  Liikaa joutuu selittämään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Saapaskalle tullut luovutus olo, ei huvita selittää enää.

Kesäkuun ykstoistas päiväkin oli. Kiva päivä olikin. Lypsää, ajaa avanttilla heinää pöytiin, hakea lehmiä ylämailta navettaan, mennä traktorikyydillä ylämaan pelloille, siellä Farmerin kanssa ajettiin naapurin lampaita pois ja korjattiin aitaa, uudestaan vielä traktorikyydillä yläpeltojen portille asti kun Farmeri ajoi meikkiksen ja Blondin, siitä kävellen, paikattiin vielä pätkä aitaa ja mentiin luistelulampeen uimaan, paitsi ei siinä uida voinut kun vesi niin vähissä mutta hauska mutakylpy, aurinko paistoi ja lämmin oli tuuli. 40v11kk oli Saapaska.

 

Ja nyt on sateinen aamuyö ja väsyttää. Panda pentukoira mokoma mekastaa. Se on ulkona koska kakkaa eteisen suihkuun jos on sisällä. On siis 2 vaihtoehtoa, joko herätä mekkalaan tai siivota kakkoja, "koira, ihmisen paras ystävä" sanoisi saksalainen Roobe2.

 

Otetaanpa takauma pääsiäisen tienooseen kun kävin Suomessa. Sonttalasta lähtöä edeltävänä iltana kävelin koirien kanssa kanjonilla. Istuin koira kummassakin kainalossa kattelemassa naaliparia kevätleikeissä. Naapurin taimikossa rastaat lauloi. Aina vihlaisee sydäntä lähtö ja Riepu-koiran jättäminen. 

Ajoin aamuyöllä lähemmä kenttää minne Farmeri kysynyt paikan jättää auto. Meillä oli siinä kadun varressa treffit klo 5 aamulla. Farmeri kyyti siitä kentälle. Käski olla hiljaa puhelun ajan kun työpaikkaan ilmoittautui kipeäksi, koska piti maksaa maitokiintiö, sitä ei kait sitten töistä käsin ois voinut?

Suomessa etelässä oli harmaata tuhnua ilmassa, keskemmälle matkatessa muuttui lumeksi, oikeen kunnolla lunta, hienoja lumiset puut kattella bussin ikkunasta. Olin järjestänyt tyttöjen illan Jyykkylään. Niin kiva kun tulivat. Juotiin teetä ja juteltiin. Kolattiin lunta kirkon rappusilta. 

Havusmökillä Taaton kanssa suunnitellusti laitettiin komerosta mulle oman mökin kaikkein omin huone, kiva tuli. Siellä hankikantosia potkurilla päästellessä ei taas tullut mieleen mitään parempaa.

Siskoksen luona tenavia tädetin. Tintti tytön ja TehoElma koiran kanssa aamulenkkiltiin hankikantosilla. Eskarista suoraan vein porukan kävelylle lammelle. Samalle mihin pojat kesällä hyppi laiturilta. Nyt oli jäässä. Tapettiin pilkkiukon jäälle hyppimään jättämät kalat, opetin ettei jätetä eläimiä kitumaan. 

Jäänsaarelle palasinkin Hemmon kanssa, joka tuossa tämän postauksen alussa siis jo lähti. Lentokentällä tavattiin ja päästiin koneeseen vierekkäin. Ai niin, myöhästyin bussista kun aikailin Havusmökillä. Ajettiin bussia kiinni kentälle asti, Taatolle siinä etelän reissu yllättäin. Soitteli matkan varren suvulle lähtiskö kukaan häntä opastamaan kentältä pois mutta ei kukaan kokenut voivansa auttaa. Selvisi tuo kuitenkin pois sieltä kaverin puhelinopastuksella.

 

Mitäs tässä vielä? No, yksi ihminen on tehnyt katoamistempun. On hän elossa ja olemassa mutta yhteyden pito loppui. Jokaisella syynsä. Ei voi kuin antaa olla, häiriköidä en halua. Pikkuisen on ikävä ja harmitus, kuin myös on ilo tuttavuudesta. Monipuolisesti aiheita tuli tuttavuuden aikana läpi käytyä.

Yhden tyypin kohdalla taas toivoisin että tekisikin katoamistempun. Tyyppi kirjoitti joskus hauskasti ja typerä menin kertomaan sen hälle. Ei se kertominen sinänsä typerää ollut mutta se etten typerä tajunnut että kommentoidessa sähköpostiosoite näkyy, tai kai sen saisi piiloon jos osaisi ja tajuaisi laittaa. Mutta sen tyyppi nyt kaiketi tietää. Alkoi tuntua häiritseviltä kommenttinsa. Toivottavasti ei siitä seuraa mitään sen kummempaa. Haluaisin vaan kirjoittaa anonyymina blogia.

Jonkin aikaa on tullut luettua JaRan blogia. Hän pohtii kiinnostavasti asioita, vaikkakin joissakin kohtaa on häirinnyt  naisten ajattelun tulkinnat. 

JaRan jutuista kumpuaa seuraava oma pohdintani: Itse olen mieluusti mimmi enkä toivo olevani mies mutta jotenkin koen vaikeaksi sanan nainen. Pidän kovasti siitä kun tulen kohdelluksi miesten taholta veljellisesti ja toverillisesti enkä korostetusti naisena. Minäkään en kelvannut sille miehelle jonka olisin ennen kaikkia muita halunnut, mutta sen aika on ohi, hyvä niin, enää en haluaisikaan, ei voi tietää tapaanko vielä joskus jonkun jonka haluan ja joka haluaa minut, mutta se ei huoleta, miehen löytäminen ei ole onneni ehto, olen onnellinen näin, pääasia että jos jonkun tapaan on osata arvioda sopivuus, osata olla lähtemättä suhteeseen jolla ei olisi mahdollisuuksia toimia ja vain olevan onnen pilaisi.