Kuukausi sitten oli Saapaskan 41v synttäripäivä. Aurinko paistoi ja pelasin siskokseni 7v poikien kanssa jalkapalloa. Sepäs olikin hauskaa, niistä on vastusta. Kakkuakin oli siunaantunut. Koolla oli Saapaskan lähimpiä Taatto, Äippä, T-sisko, Tintti 5v, Taku, Tiku ja TehoElma-koira 10v.

 

Mentiin H-serkulle T-siskon ja katraan kera. Oli H-serkun 30v synttärit. Kaikki tenavat järjestettiin siksi aikaa toisaalle, myös H-serkun kolmivuotias. Ei siksi että ryypättäis ja rällättäis vaan siksi että saatiin olla mimmiporukalla rauhassa muutama tunti tarvitsematta vahtia tenavia. Myös H-serkun mies ymmärtäväisesti poistui. Herkuteltiin, paljuiltiin, saunottiin, pelattiin aliasta, kälätettiin. Sitten serkun mies illalla nukkumaanmenoaikaan tuli kotiin ja lähti mimmeille kuskiksi jonneen mutta siskon kanssa me haettiin tenavat ja mentiin niiden kanssa vinttihuoneeseen nukkumaan. Useampi päivä sielä oltiin. Serkku kun odottaa mahapömpällään toista vauvaa niin ei pystynyt pysymään kolmivuotiaansa perässä. Meikkis yritti parhaansa mukaan pysytellä. Siinä olikin tekemistä. Silti se kaatua kupsahteli ja kolhi itseään ja huulikin halkesi. Tiku halusi auttaa pienestä huolehtimisessa ja olikin siinä oiva. Serkun oikean 30v päivän iltana käytiin kaksin muutama geo hakemassa.

 

Havusmökilläni olen oleskellut. Ollut niin lämmintä ettei ole huvittanut kovin huhkia. Kuitenkin hissukseen tienvaren ojasta vesakkoa kaatanut ja risua pellolle kantanut. Polttaa ei ole voinut kun metsäpalovaroitus. Tinttikin oli tädellä jonkun päivän. Ihana lapsi kun koko ajan keksii leikkiä aamusta iltaan. Monia päiviä kuitenkin Saapaska yksin, tai no koiran kanssa mökillä hiljaisuudessa kirjoissa ja haaveilussa viihtyen.

 

Jäänlannista Farmeri viestitteli että ei ollutkaan Tanskiksen kanssa sujunut ja oli laittanut pojan pois ja oli siis ilman työntekijää ja kysyi että tiedänkö ketään. Soittelin sitten joillekin mutta ei löytynyt kykenevää ja halukasta lähtijää. Aikaistin omaa paluuta suunnitellusta ja varasin lennot Britannian kautta Jäänlantiin. 

 

Taatto oli kysynyt mua kuskiksi varsinaissuomeen bilettämään 70v taivalta muutaman muun samanikäisen kaverin ja sukulaisen kanssa siellä. Myös Äippä ja koira mukana.  Bileet oli hyvät ja tehtiin puutarhan ympäri peura-aitaa minä ja kolme 70v ukkoa. Kivaa. Ja erityisen kivaa oli tavata T-ysti koirineen. Tavattiin metsälenkkien merkeissä useamman kerran.

Mutta vierailumme ei mennyt ihan nappiin. Ärsyynnyin tätiini Täti-Ärrään. Paasaa milloin mitäkin 5cm etäisyydellä naamasta. Täti otti nokkiinsa ja alkoi ulista että koirienkin annetaan nuolla naamaa. Tämä lähti. Rappusille kuului kova ulina. En tarkalleen tiennyt minne menisin. Ei väliä. Kunhan kävelisin. Mukaan ei tullut mitään. Eikä mitenkään voinut ajatella hakea mitään. Täti oli kuulema sitten pitänyt tasajalkapomppumessun josta oli Taatto niin vaikuttunut että oli myös pomppumessunnut ja ottanut kassinsa ja lähtenyt. Eno oli tunnistanut myrskyn merkit ja ennakoinut itsensä marjapuskiin jo tapahtumien alkuvaiheessa. Äippä ja tädin mies jäivät pöytään ja söivät annoksiaan vaikkei oikeen maistunut mutta kun nälkä oli. Ristivät kätensä ja rukoilivat tilanteeseen rauhanomaista ratkaisua. Täti oli kömpinyt yläkertaan. Taatto oli huomannut että kassi joka mukana oli, oli tyhjä ja minua tuloksetta etsittyään palannut mökkiin kamppeitaan hakemaan. Minä palasin monien tuntien kuluttua. Äippä oli pihalla. Tiedustelin onko sekoilu laantunut. Taatto tuli tiedustelemaan lähdettäiskö ajamaan pois. Äippä sanoi ettei ainakaan lähtisi. Minä sanoin etten tiedä miten tässä menetellä mutta haluaisin yrittää saada nätisti sanottua ihmisille heipat enkä lähteä kiukussa. Taatto sanoi että niinhän se olisi paras. Täti työnssi päänsä ovesta ja sanoi moro. Lähdettiin seuraavana aamuna ja sanottiin nätisti heipat. Hyväntahtoinen se täti on. Ei vaan osaa pitää kohtuullista etäisyyttä toisen naamasta. Ja minä kyllä työnnän myös naamalle tulevat koirat kauemma vaikka koirista pidänkin. 

Matkalla jo naurettiin koko jutulle. On naurettu vielä kotonakin. Semmosia uskiksia ollaan!

 

A-uskisten kirkolla nyt jännä paikka kun päätöksiä tehtävä mitä tehdä kirkkorakennuksen suhteen.

B-uskisten luona kävin lainaamassa kirjan. Äippä varoitti että älä sitten usko niitä. Että ne voi puhua mitä sattuu mutta Raamatussa on totuus. Mua meinasi naurattaa. Ihmisiä kaikki ollaan ja totuudesta erehtyväisiä. B-uskis kysyi että oikeestiko A-uskikset uskoo kaiken Raamatussa olevan kirjaimellisesti uskottavaa ja otettavaa. Sanoin että en tiedä mikä on virallinen opetus asiasta mutta itse en ollenkaan kaikkea kirjassa olevaa ymmärrä ja kummastelen, osa on ilmeisen kuvaannollista ja osa on ilmeisen kirjaimellisesti otettavaa. Enkä ole raamattua järjestelmällisesti alusta loppuun lukenutkaan.

Lainaamani kirja ei ollut B-uskontoa käsittelevä vaan Fred Rogersin elämäkerta.

Ostin kannettavan että olisi parempi käsitellä kuvia ja kirjoittaa. Toivon jotain kirjoittavani.